Metsä minussa: Rakastettuni, impeni

 

kirjoittaja-kari

Kuvaaja Pauliina Tuomikoski

Otit helmoihisi minut jääkauden jälkeen, kun tulin kaukaa ravinnon perässä. Syleilit minua lämpimästi kivikaudella ja ruokit riistallasi, marjoillasi, sienilläsi. Sinua, morsiameni, kaskesin, poltin elävältä. Tuhkastasi kasvoi ruis leiväkseni leivottavaksi ja lannoitit maaperäni otolliseksi nauriilleni lihoa.

Sinusta riitelimme patruunan kanssa. Tämä Tukholmasta tullut pohatta kielsi minulta kaskiviljelyn ja halusi, että toimitan sinut hiiliksi hiekkahaudassa kärvennyttynä ruukin tarpeisiin. Ruotsi-Suomen vuorikollegion luvalla ruukinpatruuna kuumensi lämmölläsi miiluissaan järven pohjasta nostetun savisen mönjän. Synnytti järvirautaa. Siitä taottiin silitysrautoja ja paistinpannuja koteihin sekä aseita Krimin sotaan.

Sinun ruumiisi ryöstön tähden hiivin pimeänä lokakuun yönä patruunan ikkunan taakse ja ammuin hänet hirvitorrakollani. Kuoli ennen kuin lääkäri ennätti pitkän hevosmatkan takaa apuun.

Sinä tanssitit ja liehittelit keijuja, maahisia ja haltijoita salaisissa yöllisissä juhlissasi. Minä olin peijaisissa Pasalan talossa. Härkä oli tapettu. Uunista juuri otettuna sen tuoksu sai veden kihoamaan kielelleni. Ahmin höyryävää sonnia ja join salojesi suojelussa tiputtua pontikkaa patruunan luonnollisen kuoleman kunniaksi. Niin tekivät muutkin kruununtilalliset ja torpparit.

Sinusta minä rakensin töllin, torpan, talon, aidanseipäät, ruuhen, veneen ja jalkapuut häpeäpaaluksi kirkon portaille

Sinua rakastin. Istutin Sinut pienenä taimena hiekkarinteeseen. Kasvoit mahtavaksi. Jalkojesi juureen tulivat rivoja puhuvat, känsäkouraiset jätkät, pihkaisissa pussihousuissaan ja kaatoivat sinut röyhkeästi maahan. Raiskasivat Sinut, neitsyeni. Sahasivat määrämittaan. Sitoivat Sinut nipuiksi. Tukkijätkät, Tuonelan lautturit, veisasivat Olavi Virran iskelmiä ja uittivat jäänteesi virtaa alas tehtaalle.  Siellä Sinut puristeltiin pahviksi.

Ohuena, kalpeaksi valkaistuna Sinä tulit tulisen viiran päällä kartonkitehtaan prosessin loppupäähän. Olit vielä lämmin kuin juuri paistettu joulupipari. Tuoksuitkin. Sinut oli pyöritetty rullalle. Kiedoin käärinliinoiksesi rautakiskot, jotta satamien ahtaajat eivät ruhjoisi Sinua.

Jokaisesta kartonkirullasta vuoromestari repäisi näytteen. Tutki sitä. Hyväksyi jalostetun ruumiisi myytäväksi. Piirsi tussillaan alastoman naisen näytepalalle. Heitti pahvin maahan. Reheviä, laihoja, lihavia, isorintaisia, litteätissisiä, isopeppuisia ja lattapyllyisi naisia lojui sikin sokin tulisen prässikoneen höyryttämän tehtaan tylyllä betonilattialla. Yövuoron väsyttämälle äijille se kävi kehityskeskustelusta, eroottisesta ja kiimaisesta.  Siivoojan Huttusen Vienon, kolmen aviottoman lapsen yksinhuoltajan, saivat mestarin piirtämät Goyan Mayat, alastomana rötköttävät naiset, tokaisemaan: ”Hellurei ja pillu ruotsiksi!!!”

Metsäni, Sinun soillasi kurjet ylväästi tepastelivat ja virvatulet syttyivät kuumina hellepäivinä. Sinne ryntäsivät turvefirman metallimammutit. Möyhensivät korven. Ruhjotusta maastasi valui humusta järveeni. Se ruskisti veden ja tappoi vaelluskalani. Metsäni, haluan palavasti Sinua. Vapiset haavanlehtenä, kun samoilen kumpareillasi, sammalmättäilläsi ja poluillasi. Älä pelkää! Olen ystäväsi. Ota minut! Syleilysi antaa levollisen mielen.

Kari Arola

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s