Metsämuisto: Hiihtoreissu kuutamoisessa metsässä

Kuva Pertti Oittinen

Synnyin viisikymmenluvulla keskelle metsiä, peltoja ja järviä, maaseudulle Keski-Suomeen. Siellä vietin ensimmäisen kolmanneksen tähänastisesta elämästäni. Sen jälkeen olen ehtinyt asua jo lähes 40 vuotta täällä pääkaupungissa. Ei kyllä uskoisi! Vaikka elämäni on nyt täällä, on aina elähdyttävää käydä kotiseudulla. Siellä tulee runsaasti muistoja mieleen. Ihmisen väkevimmät muistot ovat kuitenkin lapsuudesta ja nuoruudesta.

Metsään liittyviä muistoja minulla on paljon. Ne ovat kaikki hyviä muistoja. Metsä on minulle turvallinen ja rauhoittava paikka. Isäni oli maanviljelijä. Minä olin hänen apumiehenään lomilla ja myös kun vietin yhden välivuoden lukion jälkeen. Olin isän mukana töissä kotipiirissä, pelloilla ja metsässä sekä verkkoja laskemassa ja kokemassa.

Eräs mieleen nouseva metsämuisto liittyy talveen ja hiihtämiseen. Muisto on kuusikymmenluvulta. Olin luultavasti noin kymmenvuotias. Oli talvi ja ulkona oli tunnelma, jota voisi kutsua jopa taianomaiseksi.  Taivas oli pilvetön ja oli täysikuu. Uusi puhdas lumi oli kuorruttanut kaiken. Kuutamossa pystyi touhuamaan hyvin vaikka auringonvaloa ei ollut enää lainkaan. Ilman kuun valoa ulkona ei pimeän aikaa olisi nähnytkään mitään, paitsi kovin suppeassa pihapiirissä. Maalla ei ollut sellaista hajavaloa, jollainen vallitsee täällä kaupunkitaajamassa aina pimeän aikaan. Kun maalla oli oikeasti pimeää, ei nähnyt edes omaa kättään.

Niin, muistan kun olimme tuolloin hiihtämässä sisarusteni kanssa kuun valossa. Latu kierteli pelloilla ja metsässä. Syvälle metsään se ei kuitenkaan mennyt. Oli mukava pikku pakkanen mutta kylmä ei ollut yhtään. Ei hiihtäessä koskaan kyllä tullutkaan kylmä, muutoin kuin ehkä varpaisiin tai sormiin. Oli mukava katsella taivasta, kun pilviä ei ollut katsojan ja tähtien välissä. Nuoret silmät näkivätkin tuolloin vielä tarkasti. Kyllä niitä tähtiä olikin paljon! Avaruus oli todella kaunis ja ihmeellinen.

Metsässä latu kierteli puiden välistä ja lumisten oksien alitse. Oli täysin hiljaista. Ei siellä maalla pimeän aikana ollut mitään toimintaa ulkona, ainakaan metsässä. Koti tuli aina välillä näkyviin metsän reunasta. Kodin valaistus näytti keltaiselta ja hyvin kotoisalta. Siinä hiihtäessä tuli sellainen tunnelma, jota voinee verrata jonkinlaiseen flow-tilaan. Tuota termiä ei kyllä varmasti ollut vielä keksittykään. Tuntui että kaikki oli hyvin ja kohdallaan. Oli luistava keli ja vauhti tuntui kovalta siellä oksia väistellessä ja puiden varjojen vilistäessä ohi. Ilmakin oli niin ihmeellisen raikasta! Kun lopulta maltoimme lopettaa ulkoilun ja menimme sisälle, oli siellä ensin epämiellyttävän kirkasta. Nälkä oli jo todella kova ja ruoka sitten maistuikin hyvältä.

Seuraavana oli ohjelmassa läksyjen tekemistä. Se ei sitten ollutkaan yhtä kivaa, mutta kyllä ne läksytkin tuli tehtyä, kun oli sellainen kohonnut mieliala päällä.

 

Pertti Oittinen

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s