Seurailimme Seurasaaren ihmeitä

Kirjoittajat Juhani Vierimaa, Marjatta Kemppainen ja Kari Arola. Kuva Virpi Peltola.

Pääsin upeassa saariseurassa tutustumaan Seurasaareen huhtikuisena lauantaina. Seurasaari, sen ihmeellinen luonto ja Suomen lähihistoria, ovat helposti kaikkien helsinkiläisten ulottuvilla, muutaman kymmenen minuutin bussimatkan päästä Kauppatorilta tai Rautatieasemalta.

Menimme Seurasaareen Metsä meissä -kurssin kuvaajien ja kirjoittajien kanssa. Olin käynyt Seurasaaressa joskus 40 vuotta sitten juhannusjuhlilla. Muistoissani saari oli suomalaisen kansanperinteen ulkoilmamuseo. Käsitykseni muuttui täysin metsäkurssilaisten retkellä.

Saari on uskomaton luonnon aarreaitta. Retkellämme opin tutkailemaan metsää, merta ja kaikkia pieniä luonnon yksityiskohtia uusin silmin. Kuuntelin, miten risut ja kuivuneet lehdet soittivat sinfoniaa lenkkitossujeni alla. Näin oravia, talitiaisia, mustarastaita, lokkeja, joutsenia ja lahonneita maassa makaavia sammaloituneita puita sekä ylös taivaalle oksiaan ojentelevia käkkärämäntyjä. Hämmästelin jään ritinää ja rätinää saaren kallioisella rannalla.

Opettajamme Lea Kömi ja Katariina Kaarlela tekivät meistä kurssilaisista ykskaks näyttelijöitä. He sirottelivat meidät noin kymmenen metrin päähän toisistaan mättäille ja kallionkielekkeille. Sitten luimme vuorotahtiin pätkiä kurssimme kirjallisesta tuotannosta. Wow! Tapahtuma oli huikaiseva kokemus epänäyttelijälle ja tuntui syksyn suuren metsädraaman kenraaliharjoitukselta.

Pukkisaaressa, aivan Seurasaaren kyljessä, ihmettelimme rautakautisia asumuksia. Voimaannuimme suuresta puusta, kuten kansanuskomuksissa tehdään, kun Lea luki loitsua kalevalaisten shamaanien tapaan ja koskettelimme ikikoivua.

Saimme myös tehtäväksi suunnitella ja toteuttaa esitys suomalaisesta sananlaskusta. Minulle arpa soi kansanviisauden: Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Olipa visainen tehtävä. Onneksi tapasimme entisen tukkijätkän Kainuun korvesta, nimittäin presidentti Urho Kaleva Kekkosen, joka huhuili Tamminiemeen päin.

Yhdyimme Urkin kanssa samaan huutoon: Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen…. ja aina kaiku vastasi metsästä ”Kekkonen”. Kunnes se yllätti meidät ja huusi: Koivisto, Halonen, Ahtisaari, Niinistö…! Innostuimme kysymään, kuka on Niinistön jälkeen pressa. Pressa!, vastasi metsän kaiku. Siis: Metsä vastaa, kuten sinne huudetaan. M.O.T.

P.S. Tämä Kekkonen oli Juha Vierimaa, metsäkurssilainen, ihan Kekkosen näköinen mies – takaapäin. Laitoimme Juhan seisomaan taustanaan Tamminiemi. Kuvaajat napsivat kuvia Juhan kaljusta. Se on komeampi kuin Kekkosella.

Kari Arola

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s