Metsän kosketus -työpaja Harakan saarella 12.6.2017

Helsinki-päivänä järjestimme Ympäristökeskuksen kutsumana Metsän kosketus-työpajan Harakan saarella. Sateisesta säästä huolimatta saarella riitti vierailijoita ja saimme jälleen kuvata monta kaunista kohtaamista. Kiitos kaikille työpajaan osallistuneille ja erityiskiitos myös Luontokeskuksen henkilökunnalle!

Pieni hetki Diakoniapuistossa

Kuva Virpi Peltola

Osallistuin 11.-20.5. työväenopiston järjestämälle Juha Hurmeen Metsäteatterin mestarikurssille. Kurssi avasi silmäni näkemään mitä kaikkea voi tehdä ilman rahaa ja sisätilaa, jos vain ideoita ja intoa löytyy. Kurssin aikana suunnittelimme pienryhmissä erilaisia teatteriesityksiä, jotka sijoittuivat joko kuvitteelliseen metsään tai Helsingin alueelle.

Neljän naisen ryhmämme valitsi teatteriesityksemme paikaksi Diakoniapuiston, joka sijaitsee vilkkaasti liikennöidyn Helsinginkadun ja Kolmannen linjan kulmauksessa. Ryteikköiseen puistometsään ei tavallisesti tule kiinnittäneeksi huomiota. Puisto onkin saanut vesakoitua ja roskittua rauhassa.  Esityssuunnitelmamme yhtenä lähtökohtana oli Helsingin kaupungin uutinen puiston siistimistalkoista. Uutisen mukaan talkoot oli pidetty 29.3. mutta vieraillessamme puistossa toukokuun puolessa välissä  puisto oli yhä sotkuinen.

Vierailu puistossa olikin sitten ikimuistoinen. Lehdet rahisivat pahaenteisesti kenkien alla kääntyessäni kadulta puistoon. Katsoin tarkkaan mihin astun. Vasemmalla kohosi sammaleinen kallio. Siellä täällä kasvoi muutama puu. Kallion seinämän painaumassa olisi voinut majailla joku, mutta onkalo oli liian pieni suojatakseen sateelta. Oikealla kohisi vilkas katu, joka kulki puistoa korkeammalla, kaiteen takana.

Mustarastas lauloi voimakkaalla äänellä. Laulu kantautui kirkkaana kadun huminan ja Linnanmäen kirkunan yli. Lintu istui turvassa puussa. Toivoin, ettei se laskeutuisi tänne alas, lehtien alta pilkottavien lasinsirpaleiden sekaan.

Kiipesimme rinnettä ja pysähdyimme katsomaan kadulla kulkevia ihmisiä. Täältä aidan takaa minäkin uskalsin seurata tuntemattomia. Ihmiset reagoivat välittömästi pieneen muutokseen katukuvassa. Vaikka olimme neljä aivan tavallista naista, näytimme selvästi muiden silmissä sekä oudoilta että pelottavilta. Jalankulkijat vilkuilivat meitä nopeasti ja kävelivät ripeästi ohitsemme teeskennellen etteivät olleet huomanneet mitään erikoista. Joukko teinityttöjä sai hysteerisen naurukohtauksen. Pyöräilijät uskalsivat katsoa pitkään, ilmeisesti koska heillä oli kulkuneuvo, jolla voi polkea nopeasti tilanteesta pois.

Itse olisin luultavasti reagoinut samoin. Olisin pitänyt naisia hoitamattomassa puistossa vaarallisina, vilkaissut ja jatkanut puolijuoksua matkaa. Olisi tuntunut uhkaavalta, että minulle tuntemattomat ihmiset käyttäytyvät poikkeavalla tavalla: katselevat ja jopa vilkuttavat ryteiköstä. Se olisi ollut vähintäänkin epäilyttävää, jotain sellaista, johon en haluaisi sekaantua. Todennäköisesti olisin ajatellut, että ainakaan ei kannata ottaa noihin hulluihin katsekontaktia, vaikka eihän puistossa seisomisessa sinänsä ole mitään omituista, on puisto kuinka siivoton tahansa.

Avainsana onkin ”tuntematon”, ”vieras”, ”sellainen, josta en tiedä mitään”. Nuo puistossa seisojat olisivat minusta pelottavia vain siksi, etten tunne heitä, enkä siten osaa aavistaa heidän aikeitaan. Tuttu ihminen hylätyllä joutomaalla ei paljon säväyttäisi.

Samalla tavalla luonnon näkeminen ja näyttäminen paikassa, jossa emme ole sitä tottuneet näkemään, hätkähdyttää. Hetkeksi normaali niksahtaa paikaltaan ja paljastaa toisenlaisen, vaihtoehtoisen maiseman. Huomaamaton ryteikkö – musta piste näkökentässä – kirkastuu. Voin teeskennellä, etten edelleenkään näe sitä tai uskaltautua katsomaan, mitä tapahtuu.

Annika Salmenlinna

https://www.hel.fi/uutiset/fi/rakennusvirasto/diakoniapuiston-puistometsaa-siistitaan-yhteistyolla-29.3

Metsän kosketus –työpaja Maailma kylässä -festivaalilla 27.-28.5.2017

Maailma kylässä-festivaalin Metsän kosketus -työpajassa kuvattiin lähes 250 kosketusta. Kuvat löytyvät blogin etusivun oikeasta alalaidasta Maailma kylässä -kuvagalleriasta, josta voi ladata oman kuvansa. Kaikista vuoden aikana Metsän kosketus-työpajoissa otetuista kuvista kootaan näyttely Metsäfestivaalille 1.-2.12.2017.

Kiitos kaikille työpajaan osallistuneille!

 

Seurailimme Seurasaaren ihmeitä

Kirjoittajat Juhani Vierimaa, Marjatta Kemppainen ja Kari Arola. Kuva Virpi Peltola.

Pääsin upeassa saariseurassa tutustumaan Seurasaareen huhtikuisena lauantaina. Seurasaari, sen ihmeellinen luonto ja Suomen lähihistoria, ovat helposti kaikkien helsinkiläisten ulottuvilla, muutaman kymmenen minuutin bussimatkan päästä Kauppatorilta tai Rautatieasemalta.

Menimme Seurasaareen Metsä meissä -kurssin kuvaajien ja kirjoittajien kanssa. Olin käynyt Seurasaaressa joskus 40 vuotta sitten juhannusjuhlilla. Muistoissani saari oli suomalaisen kansanperinteen ulkoilmamuseo. Käsitykseni muuttui täysin metsäkurssilaisten retkellä.

Saari on uskomaton luonnon aarreaitta. Retkellämme opin tutkailemaan metsää, merta ja kaikkia pieniä luonnon yksityiskohtia uusin silmin. Kuuntelin, miten risut ja kuivuneet lehdet soittivat sinfoniaa lenkkitossujeni alla. Näin oravia, talitiaisia, mustarastaita, lokkeja, joutsenia ja lahonneita maassa makaavia sammaloituneita puita sekä ylös taivaalle oksiaan ojentelevia käkkärämäntyjä. Hämmästelin jään ritinää ja rätinää saaren kallioisella rannalla.

Opettajamme Lea Kömi ja Katariina Kaarlela tekivät meistä kurssilaisista ykskaks näyttelijöitä. He sirottelivat meidät noin kymmenen metrin päähän toisistaan mättäille ja kallionkielekkeille. Sitten luimme vuorotahtiin pätkiä kurssimme kirjallisesta tuotannosta. Wow! Tapahtuma oli huikaiseva kokemus epänäyttelijälle ja tuntui syksyn suuren metsädraaman kenraaliharjoitukselta.

Pukkisaaressa, aivan Seurasaaren kyljessä, ihmettelimme rautakautisia asumuksia. Voimaannuimme suuresta puusta, kuten kansanuskomuksissa tehdään, kun Lea luki loitsua kalevalaisten shamaanien tapaan ja koskettelimme ikikoivua.

Saimme myös tehtäväksi suunnitella ja toteuttaa esitys suomalaisesta sananlaskusta. Minulle arpa soi kansanviisauden: Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Olipa visainen tehtävä. Onneksi tapasimme entisen tukkijätkän Kainuun korvesta, nimittäin presidentti Urho Kaleva Kekkosen, joka huhuili Tamminiemeen päin.

Yhdyimme Urkin kanssa samaan huutoon: Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen…. ja aina kaiku vastasi metsästä ”Kekkonen”. Kunnes se yllätti meidät ja huusi: Koivisto, Halonen, Ahtisaari, Niinistö…! Innostuimme kysymään, kuka on Niinistön jälkeen pressa. Pressa!, vastasi metsän kaiku. Siis: Metsä vastaa, kuten sinne huudetaan. M.O.T.

P.S. Tämä Kekkonen oli Juha Vierimaa, metsäkurssilainen, ihan Kekkosen näköinen mies – takaapäin. Laitoimme Juhan seisomaan taustanaan Tamminiemi. Kuvaajat napsivat kuvia Juhan kaljusta. Se on komeampi kuin Kekkosella.

Kari Arola