Kontrollifriikit ovat jossakin muualla

Kohtauksen Yöpymispuu harjoitus. Vanhukset uneksivat, metsä elää omaa elämäänsä. Kuva Pauliina Tuomikoski.

”Harjoitellaan esityksen saumakohtia, niitä, joissa esiintyjäryhmät kohtaavat ja vaihtuvat toisiin ja tilanne näyttämöllä muuttuu”, sanoo ohjaaja Ulla Tarvainen.

Hän tiivistää hyvin sen, mistä työväenopiston 14 ryhmän yli 100 hengen yhteisesityksen ensimmäisessä läpikäynnissä on kyse.

Esiintyjät – kolme näyttelijäryhmää, neljä kuoroa, tanssijat, pianistit, huilistit ja videokuvaajat – ovat kukin tahoillaan syyslukukauden aikana työstäneet nyt nähtävää materiaalia. Kirjoittajat, valokuvaajat ja Videoverstas aloittivat materiaalin tuottamisen jo reilu vuosi aiemmin. Nyt katsotaan miten eri ryhmien harjoittelemat esityksen palaset asettuvat kokonaisuudeksi.

 

Vanamo kaipaa metsään. Kuva Pauliina Tuomikoski.

Dramaturgi Katariina Kaarlela on koostanut esityskäsikirjoituksen kirjoittajien novellien, metsämuistojen, runojen ja laulujen pohjalta. Tekstit eivät ole näyttämöllä sellaisenaan, vaan sovitettuna väljäksi tarinaksi, jonka palasissa kirjoittajat löytävät kädenjälkensä kuin tilkkutäkistä. Metsän koskettamat -esitys kulkee kohtauksesta toiseen muutaman alkuperäisteksteistä poimitun päähenkilön kuljettamana.

Ulkoisesti aiheena on metsä. Metsä on meissä ja koskettaa meitä henkilöinä ja kansantaloutena, mutta on esityksen teemoina paljon muutakin.

Mutta palataan Ulla Tarvaisen ohjaamaan ensimmäiseen yhteisharjoitukseen ja esityksen siirtymäkohtiin. Jännitystä on ilmassa. Ensimmäistä kertaa kaikki toistakymmentä ryhmää ovat paikalla. Kirjoittajat katsomassa mitä teksteille näyttämöllä tapahtuu, muut asettumassa näyttämölle omissa rooleissaan.

Miten minä kuorolaisena asetun suhteessa näyttelijöihin? Osallistunko kaikkiin lauluihin vai vuorottelemmeko?

 

Kuva Pertti Oittinen

Ohjaaja asettelee ihmisiä paikoilleen, kokeilee eri vaihtoehtoja ja salamannopeasti tekee ratkaisun: tuo on hyvä, näin tehdään: suonainen kävelee näyttämön poikki diagonaalissa, kuorot ovat muodostaneet hevosenkengän näyttelijöiden ympärille.

Tällä välin sivummalla Liikkeellä-kuoron johtaja Charlotta Hagfors on selvittänyt kolmea kuoroa johtavalle Katja Vepsäläiselle lauluryhmien vuorottelua kohtauksessa numero 25.

”Metsurit aloittavat Bioenergiaa-laulun, luonnonsuojelijat vastaavat ja lopulta isommat ryhmät taustalla päättävät kappaleen.”

Charlotta Hagfors on laatinut kappaleelle rokahtavan melodian pianosäestyksineen.

 

Näyttelijä nykyteatterissa -kurssin metsurit saavat vastaansa Liikkeellä kuoron luonnonsuojelijat. Kuorot tsemppaavat. Kuva Pertti Oittinen.

Esitys muotoutuu kirjoittajien silmissä, mutta kyse ei ole improvisoinnista. Ryhmät ovat harjoitelleet käsikirjoituksen osuutensa etukäteen. Nyt nivotaan osasia yhteen ja harjoitellaan siirtymiä. Vauhdikas kohtaus juuri ennen esityksen väliaikaa lataa odotuksia toiselle puoliajalle.

Mitä väliajan jälkeen tapahtuu on vielä arvoitus. Näemme tuloksen valmiissa esityksessä lauantaina 2. joulukuuta kello 18 Helsingin työväenopiston Metsä-festivaalilla.

Metsän hengitys. Kuva Pauliina Tuomikoski.

Meille teoksen kirjoittajille tämä työväenopiston puolitoistavuotinen Tehdään metsä-kurssi on opettanut kirjoittamisen ohella kärsivällisyyttä.

Epävarmuuden sietämistä olemme toki harjoitelleet muutenkin: kun otat esiin valkoisen paperin ja kynän tai avaat tyhjän näytön tai tapaat uuden ihmisen, valmista polkua ei ole. Vain sana kerrallaan voi edetä. Kirjoitat riville muutamia sanoja ja lauseita ja odotat, mitä ne kutsuvat esiin. Otat askeleen ja katsot mitä tapahtuu seuraavaksi. Se voi yllättää, koska se on uutta.

Kontrollifriikit ovat muualla.

 

Aira Saloniemi

---

Metsän koskettamat -esitys. Käsikirjoitus Tehdään METSÄ! -kirjoituskurssin opiskelijat Kari Arola, Arja Heiman, Marjatta Kemppainen, Kaisla Löyttyjärvi, Marja Pelli, Liisa Rönnholm, Annika Salmenlinna, Elina Salmivirta, Aira Saloniemi, Riitta Tenni ja Juhani Vierimaa sekä Teatteri Mellari.

Kokonaisuuden ohjaus ja koordinointi Ulla Tarvainen. Esityskäsikirjoitus Katariina Kaarlela. Näyttelijöiden ohjaus Riikka Herva (Näyttelijä nykyteatterissa) ja Ulla Tarvainen (Teatteri Mellari, Taipe), sävellys ja musiikin ohjaus Charlotta Hagfors, kuorojen ohjaus Katja Vepsäläinen, pianistien ohjaus Eeva Lauttamus-Lindberg, huilistien ohjaus Julia Ilomäki ja Satu Vuorio, tanssijoiden ohjaus Jenna Rignell, videot Mikael Leinonen ja Sami Rönkä, valosuunnittelu Jere Kouhia, puvustus Monica Helin, kuvamateriaali Tehdään METSÄ! -valokuvauskurssi, opettaja Lea Kömi.

Lavalla Teatteri Mellari, Näyttelijä nykyteatterissa -kurssi, Silkin laulu, Entisten nuorten kuoro, Promus-kuoro, Liikkeellä-kuoro, Pianon mestarikurssi, I´m pro -tanssi-improvisaation kurssi, Huilu meni metsään -kurssi  ja Teatteritaiteen perusopetuksen opiskelijoita. Lavastuksessa mukana myös Metsän puut- kuvataidekurssi ja Videoverstas.

Esitys Metsä-festivaalilla Helsingin työväenopistolla (Helsinginkatu 26) lauantaina 2.12.2017 kello 18. Kesto noin kaksi tuntia.

Suonaiset Nuuksiossa

Kuva Antti Kauppi.

Lokakuun toisen lauantain aamuna sade on hellittänyt. Onneksi emme olleet täällä edellisenä päivänä. Silloin Nuuksiossa oli ehtinyt sataa ennätykselliset 50 millimetriä eli 50 litraa vettä neliömetrille. Matkalla Helsingin keskustasta Nuuksioon syksyn ruska ei voisi olla värikylläisempi. Pilvipeite rakoilee ja puoleen päivään mennessä aurinko kimaltelee kosteilla lehdillä. Ilma on viileää, syksyn raikasta, helppoa hengittää. Keskipäivällä on jo +13 astetta, mikä vuodenaikaan nähden on ihan kohtuullista.

Emme ole Nuuksiossa oppimassa kallioperästä, kivistä emmekä jääkausista, joiden jälkiin olisi nyt mahdollista perehtyä geologien johdolla. He ovat vallanneet teemapäivänsä tukikohdaksi suon, jota me olimme ennakkoon itse ajatelleet kuvauspaikaksi. Jonkin matkaa Maahisenkierrosta kuljettuamme löydämme sopivan leiripaikan Lakeasuota reunustavilta kalliolta. Paikalla on valokuvaajia ja videokuvaajia kameroineen, opettajia ja kolme kirjoittajaa erilaiseksi suonaiseksi pynttäytyneinä.

Suonaisena Ulla Tarvainen. Kuva Antti Kauppi.

Helsingin työväenopiston teemana on Suomen 100 -juhlavuoden kunniaksi metsä. Sen alla on monenlaista toimintaa. Yhteiset ponnistelut huipentuvat Metsäfestivaaliin 1.-2.12.2017. Valmisteluissa on nyt kiireinen vaihe. Kirjoittajien, kuvittajien, kuvaajien, kuorolaisten, näyttelijöiden, lausujien, lavastajien ja puvustajien yhteisen projekti Metsän koskettamat -esitys on lauantaina 2.12. Kirjallisuuden ja kirjoittamisen opettaja Katariina Kaarlela on koonnut ja dramatisoinut käsikirjoituksen Tehdään Metsä! -kirjoituskurssilaisten teksteistä ja esityksen ohjauksesta vastaa teatteriopettaja Ulla Tarvainen. Aikaa esitykseen ei ole enää kahtakaan kuukautta. Kuvaukset täytyy tehdä sulan maan aikana. Talvi lähestyy.

”Jatka eteenpäin, niin näet suuret kuuset, kattona kohoavat oksat. Painaudu karheaa kaarnaa vasten ja kuule, miten puu puhuu, miten kuuntelee.” Suonaisena Kaisla Löyttyjärvi. Kuva Pertti Oittinen.

 

”Suonainen lompsii pitkin metsää, ei kulje polkuja pitkin. Hiukset takertuvat oksiin ja pensaisiin, näyttää siltä kuin nainen vetäisi suota perässään.” Suonaisena Ulla Tarvainen. Kuva Leena Laurikainen-Nuorteva.

 

”Korppi lentää suon poikki, huutaa krook krook, suonainen vastaa krook krook.” Suonaisena Marjatta Kemppainen. Kuva Pauliina Tuomikoski.

Suo kiertää leiripaikan kalliota kolmelta suunnalta. Kalliota peittävä sammal on sateen jälkeen liukas. Vesi solisee pienessä purossa. Kuvaajat ja suonaiset touhuavat enimmäkseen suolla. Siellä jalat uppoavat märkään turpeeseen. Kuvaajien kengät kastuvat, paljain jaloin kulkiessa suonaisilla ei ole kenkien kastumisesta huolta. Saa kuitenkin varoa, että ei mene liian vetiseen paikkaan, uppoa ja jää kiinni suonsilmän imuun. Drone -kopteri tallentaa videokuvaa ilmasta käsin. Suota kiertävällä polulla vilahtaa silloin tällöin ulkoilijoita. Ehkä he ihmettelevät, mitä täällä on tekeillä.

 

”Jos jatkat matkaa, tulet metsänlaitaan. Mieti silloin tarkkaan, tahdotko lähteä seuraamaan tietä, vai käännytkö takaisin metsään.” Kuva Pauliina Tuomikoski.

Suo. Kolme naista,vanha, keski-ikäinen ja nuori pitkissä hameissa hiukset valloillaan. Talvi, kesä ja syksy. Kuvajaisia vedessä. Sähkötupakalla aikaansaatua usvaa. Vanha nainen tervehtii korppia: krook, krook. Hameen helmoihin tarttuu mutaa, tukkaan risuja ja sammalta, kengät lotisevat.

 

Kuva Leena Laurikainen-Nuorteva.

Roudareita meillä ei ole, sitä enemmän innostunutta mieltä. Leiripaikalla catering toimii nyyttikestiperiaatteella. Kuppi kahvia tai lämmintä mehua virkistää. Kuvaaminen venähtää pitkälle iltapäivään. Joiltakin syöminen unohtuu kokonaan, kun mielenkiintoiset kuvauksen kohteet vangitsevat huomion. Joidenkin pitää jo kiirehtiä pois. Muutamat kuvaajista eivät malta hellittää, he jäävät vielä etsimään kiinnostavia kohteita. Me kiireisemmät saamme jälkeenpäin ihailla heidän hienoja kuvakulmia, joita he ovat onnistuneet löytämään. Ennen pitkää heilläkin on edessä kotiin paluu. Alkaa sataa. Kamerat on pakattava suojaan sateelta. Suonaisen lähdön kuvaaminen jää vielä toiseen kertaan.

”Suonainen katsoo, kun metsänhenget tanssivat suolla. Ei mene mukaan, ei se ole häntä varten, hän on kiinni ruumiissa, maassa ja materiassa. Mutta hetken hän jaksaa katsoa, sitten on taas jatkettava lompsimista. Metsää, ainakin vielä, riittää kuljettavaksi.” Suonaisena Marjatta Kemppainen. Kuva Pertti Oittinen.

 

Teksti: Marjatta Kemppainen

Kuvatekstien lainaukset Metsän koskettamat -esityskäsikirjoituksestä.

METSÄPÄIVÄ 1.4.2017 OPISTOLLA

Mitä saadaan, jos samana päivänä tehdään metsästä kuvia, kirjoitetaan ja lauletaan, soitetaan ja tanssitaan, kerrotaan ja kuvitellaan? Minkä muotoinen on metsä, joka soi ja on olemassa sanoina ja väreinä, väristyksinä ja ajatuksina. Onko se suuri ja pelottava? Pimeä ja puistattava? Lämmin ja innostava? Valtava ja turvallinen, pelastus ja piilopaikka?

On monta tapaa katsoa metsää ja monta tapaa puhua siitä. Jos oikein kuunnellaan, puhuu metsä vielä enemmän ja joskus se saattaa soida ja laulaa. On monta runoa metsästä ja monta laulua metsän asukkaista. Joskus ne saavat uuden muodon ja värit.

Kuva Leena Laurikainen-Nuorteva

Lauantaina, aprillipäivänä 1.4. työväenopistolla haettiin uutta ilmettä ja uusia tapoja kuvata ja kuvitella metsää ja sen sisintä. Metsä100, tehdään metsä. Samalla katsoimme itseämme uusin silmin. Niissä oli jotain petäjäistä, toinen puoli metsäläistä. Kun metsä saa puhua omiaan, saamme kosketuksen omiin juuriimme. Metsä on meissä ja se kantaa luomisen arvoitusta kaukaa ja kauas.

Monessa eri pisteessä yhdistettiin voimat ja koetettiin löytää, sanoittaa metsä meissä. Yhteisessä maalauksessa kasvoivat oksat ja ornamentit luontoa ja runoa muistuttaviksi. Lopuksi nousimme estraadille yhdessä uusien tarinoiden kera. Pian syntyikin ilman käsikirjoitusta monta värikästä spektaakkelia.

Kuva Pauliina Tuomikoski

Kirjoittajien kuvitelmat sulautuivat kuvien kavalkadissa yhdeksi tapahtumaksi, lauluksi ja näytelmäksi. Lyhyeen hetkeen sulloutuu luonnon kiertokulku, vuodenajat ja elämä. Tähdenlento valaisee hetken jotain salaista ja tavoittamatonta. Metsä ei opeta eikä saarnaa, mutta se antaa meille mahdollisuuden oppia. Jos emme näe metsää meissä, emme voi myöskään ymmärtää itseämme.

Lauantain tavoite oli luoda uusi tapa kokea ja nähdä. On parempi eksyä kuin pelätä eksymistä. On parempi laulaa väärin kuin pelätä virheitä. Luonnossa on tuhat kukkaa ja ne kaikki laulavat omalla nuotillaan. Kukaan ei ole väärän värinen tai kokoinen. Yhteisestä matkasta kasvaa luottamus ja yhteisestä ilosta rikkaus.

Kuva Pauliina Tuomikoski

Metsä100 ja metsä sataa. Uusi sivu polkumme varrella on kirjoitettu. Minä en sitä aivan ymmärrä ja toistan vain hatarasti mitä muistan. Teimme ketjussa töitä toistemme kanssa ja yhdessä. Vaihdot työtavasta toiseen tapahtuivat osin sattumanvaraisesti ja sekavasti. Loppua kohti kokonaisuus alkoi kuitenkin hahmottua. Minulle tärkeintä oli yhdessä tekeminen.

Odotan nyt, että löydämme sen tien, joka kulkee metsässä. Metsän sisimmässä on musiikin synty, tarinoiden alku ja värit ja kauneus. Metsä opettaa hyvyyttä ja pyhyyttä.

 

Juhani Vierimaa, Tehdään METSÄ! –kirjoituskurssin opiskelija

Ilmoittautuminen syksyn kursseille alkaa 9.–16.8.

Tehdään METSÄ! -valokuvauskurssin opiskelija Virpi Peltola kuvaa Metsän kosketus -työpajassa metsäkurssien opiskelijoita. Kuva Leena Laurikainen-Nuorteva.

Työväenopiston yhteisenä teemana tänä vuonna on Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi metsä. Metsäaiheisilla kursseilla kuvataan, kirjoitetaan ja lauletaan, soitetaan, tanssitaan ja maalataan. Kurssit vievät myös metsään – yhdessä kerätyistä metsän antimista kokkaillaan. Maahanmuuttajille suunnatulla kurssilla opetellaan tunnistamaan yleisimpiä suomalaisia sieniä ja marjoja. Metsä on läsnä myös näyttelyissä, konserteissa ja esityksissä. Lukukauden päätteeksi Opistotalossa vietetään kaksipäiväistä metsäfestivaalia, jonka ohjelma koostuu kursseilla yhdessä tehdystä, luodusta ja koetusta.

Ilmoittautuminen kursseille alkaa 9.–16.8.
Kursseille ilmoittaudutaan ainealoittain porrastetusti keskiviikosta elokuun 9. päivästä klo 11 lähtien ilmonet.fi-palvelussa tai puhelimitse numerossa 09 310 88610. Myös opiston palvelupisteissä otetaan ilmoittautumisia vastaan ilmoittautumispäivinä ma–to kello 11–16. Vuoronumeroita aletaan jakaa palvelupisteissä klo 8 alkaen, paitsi Stoassa, Maunulassa ja Kanneltalossa klo 9. Aiemmasta poiketen ilmoittautumisia ei vastaanoteta Oulunkylätalossa eikä Kaapelitehtaalla.

Opinto-ohjelmia on jaossa työväenopiston toimipisteissä, Helsingin kirjastoissa sekä Virka Infossa. Ohjelman digikirja löytyy osoitteesta http://sto.digipap.eu/opinto-ohjelma/.

Pieni hetki Diakoniapuistossa

Kuva Virpi Peltola

Osallistuin 11.-20.5. työväenopiston järjestämälle Juha Hurmeen Metsäteatterin mestarikurssille. Kurssi avasi silmäni näkemään mitä kaikkea voi tehdä ilman rahaa ja sisätilaa, jos vain ideoita ja intoa löytyy. Kurssin aikana suunnittelimme pienryhmissä erilaisia teatteriesityksiä, jotka sijoittuivat joko kuvitteelliseen metsään tai Helsingin alueelle.

Neljän naisen ryhmämme valitsi teatteriesityksemme paikaksi Diakoniapuiston, joka sijaitsee vilkkaasti liikennöidyn Helsinginkadun ja Kolmannen linjan kulmauksessa. Ryteikköiseen puistometsään ei tavallisesti tule kiinnittäneeksi huomiota. Puisto onkin saanut vesakoitua ja roskittua rauhassa.  Esityssuunnitelmamme yhtenä lähtökohtana oli Helsingin kaupungin uutinen puiston siistimistalkoista. Uutisen mukaan talkoot oli pidetty 29.3. mutta vieraillessamme puistossa toukokuun puolessa välissä  puisto oli yhä sotkuinen.

Vierailu puistossa olikin sitten ikimuistoinen. Lehdet rahisivat pahaenteisesti kenkien alla kääntyessäni kadulta puistoon. Katsoin tarkkaan mihin astun. Vasemmalla kohosi sammaleinen kallio. Siellä täällä kasvoi muutama puu. Kallion seinämän painaumassa olisi voinut majailla joku, mutta onkalo oli liian pieni suojatakseen sateelta. Oikealla kohisi vilkas katu, joka kulki puistoa korkeammalla, kaiteen takana.

Mustarastas lauloi voimakkaalla äänellä. Laulu kantautui kirkkaana kadun huminan ja Linnanmäen kirkunan yli. Lintu istui turvassa puussa. Toivoin, ettei se laskeutuisi tänne alas, lehtien alta pilkottavien lasinsirpaleiden sekaan.

Kiipesimme rinnettä ja pysähdyimme katsomaan kadulla kulkevia ihmisiä. Täältä aidan takaa minäkin uskalsin seurata tuntemattomia. Ihmiset reagoivat välittömästi pieneen muutokseen katukuvassa. Vaikka olimme neljä aivan tavallista naista, näytimme selvästi muiden silmissä sekä oudoilta että pelottavilta. Jalankulkijat vilkuilivat meitä nopeasti ja kävelivät ripeästi ohitsemme teeskennellen etteivät olleet huomanneet mitään erikoista. Joukko teinityttöjä sai hysteerisen naurukohtauksen. Pyöräilijät uskalsivat katsoa pitkään, ilmeisesti koska heillä oli kulkuneuvo, jolla voi polkea nopeasti tilanteesta pois.

Itse olisin luultavasti reagoinut samoin. Olisin pitänyt naisia hoitamattomassa puistossa vaarallisina, vilkaissut ja jatkanut puolijuoksua matkaa. Olisi tuntunut uhkaavalta, että minulle tuntemattomat ihmiset käyttäytyvät poikkeavalla tavalla: katselevat ja jopa vilkuttavat ryteiköstä. Se olisi ollut vähintäänkin epäilyttävää, jotain sellaista, johon en haluaisi sekaantua. Todennäköisesti olisin ajatellut, että ainakaan ei kannata ottaa noihin hulluihin katsekontaktia, vaikka eihän puistossa seisomisessa sinänsä ole mitään omituista, on puisto kuinka siivoton tahansa.

Avainsana onkin ”tuntematon”, ”vieras”, ”sellainen, josta en tiedä mitään”. Nuo puistossa seisojat olisivat minusta pelottavia vain siksi, etten tunne heitä, enkä siten osaa aavistaa heidän aikeitaan. Tuttu ihminen hylätyllä joutomaalla ei paljon säväyttäisi.

Samalla tavalla luonnon näkeminen ja näyttäminen paikassa, jossa emme ole sitä tottuneet näkemään, hätkähdyttää. Hetkeksi normaali niksahtaa paikaltaan ja paljastaa toisenlaisen, vaihtoehtoisen maiseman. Huomaamaton ryteikkö – musta piste näkökentässä – kirkastuu. Voin teeskennellä, etten edelleenkään näe sitä tai uskaltautua katsomaan, mitä tapahtuu.

Annika Salmenlinna

https://www.hel.fi/uutiset/fi/rakennusvirasto/diakoniapuiston-puistometsaa-siistitaan-yhteistyolla-29.3

Seurailimme Seurasaaren ihmeitä

Kirjoittajat Juhani Vierimaa, Marjatta Kemppainen ja Kari Arola. Kuva Virpi Peltola.

Pääsin upeassa saariseurassa tutustumaan Seurasaareen huhtikuisena lauantaina. Seurasaari, sen ihmeellinen luonto ja Suomen lähihistoria, ovat helposti kaikkien helsinkiläisten ulottuvilla, muutaman kymmenen minuutin bussimatkan päästä Kauppatorilta tai Rautatieasemalta.

Menimme Seurasaareen Metsä meissä -kurssin kuvaajien ja kirjoittajien kanssa. Olin käynyt Seurasaaressa joskus 40 vuotta sitten juhannusjuhlilla. Muistoissani saari oli suomalaisen kansanperinteen ulkoilmamuseo. Käsitykseni muuttui täysin metsäkurssilaisten retkellä.

Saari on uskomaton luonnon aarreaitta. Retkellämme opin tutkailemaan metsää, merta ja kaikkia pieniä luonnon yksityiskohtia uusin silmin. Kuuntelin, miten risut ja kuivuneet lehdet soittivat sinfoniaa lenkkitossujeni alla. Näin oravia, talitiaisia, mustarastaita, lokkeja, joutsenia ja lahonneita maassa makaavia sammaloituneita puita sekä ylös taivaalle oksiaan ojentelevia käkkärämäntyjä. Hämmästelin jään ritinää ja rätinää saaren kallioisella rannalla.

Kuva Virpi Peltola

Kuva Antti Kauppi

Kuva Virpi Peltola

Opettajamme Lea Kömi ja Katariina Kaarlela tekivät meistä kurssilaisista ykskaks näyttelijöitä. He sirottelivat meidät noin kymmenen metrin päähän toisistaan mättäille ja kallionkielekkeille. Sitten luimme vuorotahtiin pätkiä kurssimme kirjallisesta tuotannosta. Wow! Tapahtuma oli huikaiseva kokemus epänäyttelijälle ja tuntui syksyn suuren metsädraaman kenraaliharjoitukselta.

Pukkisaaressa, aivan Seurasaaren kyljessä, ihmettelimme rautakautisia asumuksia. Voimaannuimme suuresta puusta, kuten kansanuskomuksissa tehdään, kun Lea luki loitsua kalevalaisten shamaanien tapaan ja koskettelimme ikikoivua.

Saimme myös tehtäväksi suunnitella ja toteuttaa esitys suomalaisesta sananlaskusta. Minulle arpa soi kansanviisauden: Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Olipa visainen tehtävä. Onneksi tapasimme entisen tukkijätkän Kainuun korvesta, nimittäin presidentti Urho Kaleva Kekkosen, joka huhuili Tamminiemeen päin.

Yhdyimme Urkin kanssa samaan huutoon: Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen…. ja aina kaiku vastasi metsästä ”Kekkonen”. Kunnes se yllätti meidät ja huusi: Koivisto, Halonen, Ahtisaari, Niinistö…! Innostuimme kysymään, kuka on Niinistön jälkeen pressa. Pressa!, vastasi metsän kaiku. Siis: Metsä vastaa, kuten sinne huudetaan. M.O.T.

Niin metsä vastaa kuin sinne huutaa. Kuva Virpi Peltola.

Kuva Antti Kauppi

Kuva Pertti Oittinen

Kirjoittajat Kari Arola ja Aira Saloniemi. Kuva Virpi Peltola.

P.S. Tämä Kekkonen oli Juha Vierimaa, metsäkurssilainen, ihan Kekkosen näköinen mies – takaapäin. Laitoimme Juhan seisomaan taustanaan Tamminiemi. Kuvaajat napsivat kuvia Juhan kaljusta. Se on komeampi kuin Kekkosella.

Kari Arola

Tuliset tunteet pelissä – kokemuksia Näyttelijä nykyteatterissa -kurssilta

Kuva Pauliina Tuomikoski

Opistoteatterin vaatevaraston sisältä avautuu monien menneiden esitysten pölyinen vaatekavalkadi. Muutaman naisen voimin kiskomme korista useita metrejä valkoista harsokangasta. Nurkasta löytyy vielä risuja ja puunpätkiä. Ne mukanamme riennämme esittämään omaa näkemystämme suosta. Lavalla kietoudumme pitkään harsoon ja kumarramme hiukset kasvojen peittona puu ja risuasetelmalle.

Työväenopiston Näyttelijä nykyteatterissa -kurssi alkoi syksyllä 2016. Tällä hetkellä meitä on 11 innostunutta näyttelijää valmiina heittäytymään uusiin tilanteisiin. Olemme kaikki monialaisia taitajia ja jokaisella on paljon annettavaa. Ryhmän vahvuus on juuri siinä – erilaisuus tuo maustetta soppaan.

Tähän mennessä olemme möyrineet laittialla, kokeneet erilaisia energiatasoja, luoneet hahmoja, esittäneet eläimiä, tehneet musiikkia, liikkuneet ryhmissä ja madelleet matoina makuupussissa. Ryhmä on esittänyt pieniä improesityksiä lavalla ja ulkona. Tähän mennessä on oppia kertynyt niin runsaasti että joskus aivot ovat ihan rusetilla. Monta kertaa illalla vuoteessa vielä muistelen hymyillen tekemiämme harjoitteita.

Innostavin kokemus oli oppia naamion käyttöä. Hahmo saa uutta puhtia olemukseensa kun naamio on pään takana. Silloin näyttelijä joutuu liikkumaan takaperin. Tosi haasteellista, ja vaatii rohkeaa heittäyttymistä. On ihastuttavaa huomata kuinka esiintyjä silloin sulautuu esittämäänsä hahmoon. Kun kasvoja ei näy, katsoja kiinnittää enemmän huomiota liikkeisiin ja näyttelijän fyysiseen olemukseen.

Viime syksynä aloitimme yhteistyön parin muun opiskelijaryhmän kanssa Metsä meissä projektin tiimoilta. Aluksi tutustuimme kirjoittajaryhmän teksteihin ja teimme niihin liittyviä improharjoituksia. Myöhemmin videotyöpajan opiskelijat työstivät kanssamme yhteisteoksen, joka esitettiin 2016 joulukuussa Opistotalossa. Kankaalle heijastetun videokuvan takana esitimme livenä kuvassa liikkuvaa metsän eläintä, puroa ja kalliota. Kun näyttelijän kasvot projisoitiin videokuvan päälle, pääsi metsä kertomaan ajatuksiaan. Samaan aikaan osa esiintyjistä metsästi Pokemoneja yleisön keskellä.

Riikka Herva, kurssin ohjaaja on alansa raskasta kärkeä. Hän on varsinainen ideoiden runsaudensarvi. Jokainen opetuskerta on erilainen. Riikka opastaa meitä lempeällä kädellä. Palaute on rakentavaa ja kehittävää. Hän puskee kehitystämme eteenpäin uusilla harjoitteilla. Nyt ideoimme esitystä teatteriviikolle. Tuo dynaaminen nainen hymyilee salaperäisesti kuin Mona-Lisa, eikä ole paljastanut meille vielä tulevan esityksen syvintä olemusta. Se selvinnee kevään edetessä.

Olemme innoissamme alkaneesta Metsä meissä -yhteistyöstä. Opiskelua rikastuttaa oman osaamisen jakaminen muiden kanssa. Se kohottaa itsetuntoa ja elävöittää oppimista. Tähän mennessä on ollut monia unohtumattomia opetuskertoja. Meillä on upea yhteishenki ja tekemisen meininki. Tervetuloa syksyllä mukaan uudet osallistujat. Otamme teidät avosylin vastaan.

Christina Turtiainen